Liity sinäkin tyytyväisten asiakkaideni joukkoon!
Olen ollut Arjan hoidossa useita vuosia. Aina kun saan hänen hoitojaan, oli sitten kysymyksessä shindo, lymfa tai energiahoito, tulen hoitohuoneesta ulos uutena ihmisenä. Arja osaa virittää ja ohjata kehoni sekä mieleni uudelle, lempeälle aaltopituudelle. Erityisesti energiahoito vahvistaa herkkää minuuttani. Elämän vaikeissa paikoissa Arjan kaltaiset hoitajat ovat suuri lahja.
Anna-Kaija Tillman, Agrologi, eläkeläinen
Menin ensimmäisen kerran Arjan hoidettavaksi vuonna -96 ja menen edelleen. Arja on hoitanut sekä fyysistä, että henkistä puolta minussa, kulloisenkin tarpeen mukaan.
Erityisesti pidän Shindo-hoidosta, joka on kokonaisvaltainen, hoitava, vahvistava, rentouttava ja tasapainottava hoitomuoto. Myös shindovenyttely on tullut Arjan kautta tutuksi ja mieleiseksi. Jopa akuutit vammat ovat hoituneet Arjan käsittelyssä.
Näyttelijänä olen joskus köpötellyt Arjan luo ”kaksinkerroin”, selkä täydellisesti jumissa. Niin vain on selkä saatu oikeamaan ja pelastettua esitys, joka mahdollisesti olisi jouduttu perumaan.
Arjan luona on hoidettu itseni lisäksi myös muuta perhettäni. Joskus tulee pidempiä taukoja hoitokäynneille, mutta olemme palanneet aina uudelleen ja uudelleen.
Suosittelen lämpimästi kaikille!
Kira Boesen-Muhonen
näyttelijä
Olen saanut avun jäykkään kehooni sekä ahdistuneeseen mieleen Shindo-hoidon ja ‑venyttelyn kautta. Tutustuin shindoon 90 -luvun lopulla työskennellessäni Savonlinnan Kaupunginteatterissa näyttelijänä. Meillä oli viikoittain Arjan pitämä venyttelytunti, ja kävin kerran viikossa myös Arjalla shindo-hoidossa.
Shindon avulla tietoisuuteni omasta kehosta ja sen toiminnasta lisääntyi. Tänään olen itselleni paljon armollisempi, kuin 15 vuotta sitten. Kunnioitan kehoani ja kuuntelen sitä paremmin kuin ennen. On tärkeää opetella päästämään irti.
Kun lihakset rentoutuvat rentoutuu mielikin ja elämä saa uusia ulottuvuuksia.
Liisu Aurasmaa
näyttelijä Seinäjoen Kaupunginteatteri
Jo vuosien ajan aina Savonlinnassa käydessäni olen varannut ajan Arjalle hoitoihin.
Kuulin Arjasta alunperin muusikkokollegaltani, joka kertoi Arjan fantastisista taidoista vyöhyketerapeuttina.
Olen ottanut usein myös shindo-hoitoja. Niissä käsittelyissä olen kokenut täydellisen rentoutumisen olotiloja.
Arja ei ole ainoastaan taitava käsistään vaan hän osaa luoda tunnelman jossa voi antaa stressin sulaa pois. Suosittelen todella lämpimästi!
Elina Vähälä, muusikko
Kaikki lähtee asiakkaan tyytyväisyydestä
Olemme käyneet Arjan hoidoissa jo melkein kymmenen vuoden ajan, aina Savonlinnassa ollessamme. Arjalta olemme saaneet apua moneen vaivaan, kiristävään lihakseen ja jumiutuneeseen nikamaan.
Arjan hoidoista jää pitkäksi aikaa rentoutunut ja virkistynyt olo. Voimme lämpimästi suositella hoitoja.
Arja on ihana!
Eeva ja Jussi
muusikot Helsingistä
Olen ollut Arjan asiakas jo 13 vuotta. Arja on lämminhenkinen hoitaja, jonka luona mieli ja ruumis lepää. Ennen kaikkea hän on erittäin ammattitaitoinen ja osaa asiansa.
Palvelut ovat myös monipuoliset perinteisestä hieronnasta erikoisempiin hoitoihin. Asiakkuus alkoi, kun hän sai vyöhyketerapialla kuriin keskimmäisen lapsen pahan korvatulehdukierteen.
Myöhemmin turvauduin Arjan apuun myös nuorimman lapsen vauva-ajan vatsavaivoissa ja niihinkin hoidoilla oli iso helpotus. Itse käyn säännöllisesti shindohoidoissa, joista tykkään erityisesti.
Lämpimästi voin suositella Arjan hoitoja kaikille vauvasta vaariin ?
Erja Eliala
Olen kohta viisitoista vuotta käynyt kesäisin Arja Immosen Hoitola Uusi Kuussa vyöhyketerapiassa.
Olen Savonlinnassa rankassa kesätyössä. Soitan viulua Oopperajuhlaorkesterissa. Työrupeama on tiivis ja levolle jää vain vähän aikaa. Aluksi koitin hoidattaa niskojani etc. hieronnalla sillä seurauksella, että lihakset menivät vain lisää jumiin ja sain lopulta korkean kuumeen.
Olen ollut aina kiinnostunut jalkapohjahieronnasta. Sen lempeä mutta voimakas vaikutus koko kehoon on tullut monta kertaa todistettua Arjan luona. Miten se tarkkaanottaen toimii, on mahdotonta selittää. Koen hoidon äärimmäisen rentouttavana. Usein tunnen jonkun paikan saavan erityisen säväyksen, kuin jotain avautuisi ja pääsisi painottomaan tilaan.
Oleellista vyöhyketerapiassa on juuri se, että kyseistä paikkaa esim niskoja ei kosketa suoraan vaan välillisesti heijasteita painamalla jalkapohjasta. Silloin oma keho voi itse toimia parannuttavasti saatuaan sysäyksen oikeaan suuntaan.
Arjalla on herkkä vaisto, parantajan kädet. Hän myös koko ajan kouluttautuu lisää. Hänen hoidollaan on suuri tasapainottava apu paitsi kehon hyvinvoinnille mutta myös henkiselle ja fyysiselle terveydelleni.
Heini Kupiainen
Sain poikkeuksellisen ytimiin painuvan hoidon Uusi Kuun Arjalta. Hänen kosketuksessaan tuntuu vuosikymmenten asiantuntemus sekä vanha itämainen viisaus, joka kuiskii: ”Päästä irti, olen tukenasi”.
Suosittelen lämpimästi hoitajaa, joka on sisäistänyt metodinsa eläväksi filosofiaksi!
Kaija Juurikkala
elokuvaohjaaja ja käsikirjoittaja